OSKE
Kirjaudu
 
 

Meriklusteriohjelma
 


MERIKLUSTERIOHJELMA OSKE 2007– 2013 Tulosta Sähköposti
Osaamiskeskusohjelma OSKE 2007– 2013

Ohjelman toiminta-ajatuksena on alueiden kansainvälisesti korkeatasoisen osaamisen hyödyntäminen. Ohjelmaan kuuluvien osaamisklusterien ja -keskusten odotetaan yhdessä strategisen huippuosaamisen keskittymien kanssa luovan jatkossa entistä paremmat edellytykset kansainvälisesti kilpailukykyisten ja vetovoimaisten innovaatioympäristöjen rakentamiseksi Suomeen.

Kuluvalla ohjelmakaudella osaamiskeskusten ja -klustereiden toiminnassa painottuvat kansainvälisyys, vetovoimaisuus sekä osaamisintensiivisten pk-yritysten kasvun vauhdittaminen. Tavoitteena on luoda edellytyksiä uudentyyppiselle nykyistä monipuolisemmalle innovaatiotoiminnalle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia- ja liiketoimintaosaamiseen. Elinkeinoelämän ja tutkimuksen toimiva alueellinen yhteistyö säilyy ohjelman lähtökohtana, mutta toiminnan painopiste suunnataan selvästi aikaisempaa enemmän kansalliseen ja kansainväliseen verkottumiseen.

Valtioneuvosto nimesi kaksivaiheisen haun perusteella kansallista ohjelmaa toteuttamaan 13 osaamisklusteria ja 21 osaamiskeskusta. Meriklusteriohjelma on yksi valtioneuvoston 7.12.2006 nimeämistä osaamisklustereista, johon kuuluvat Varsinais-Suomen, Raahen seudun, Satakunnan ja Länsi-Suomen osaamiskeskukset. Osaamiskeskukset ovat yhdessä laatineet käsillä olevan ohjelma-asiakirjan ja ne ovat omalta osaltaan sitoutuneet toteuttamaan valittua strategiaa.

Osaamiskeskuksissa ohjelma perustuu edelleen tukevasti alueen omien vahvuuksien sekä yritysten, korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja teknologiakeskusten toimivan yhteistyön varaan. Uusi klusterimalli tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden voimavarojen aikaisempaa tehokkaampaan käyttöön ja linkittää eri alueet entistä tiiviimmin kansalliseen innovaatiopolitiikkaan. Kansallisella tasolla osaamiskeskusohjelmaa ohjaa ja koordinoi valtioneuvoston asettama osaamiskeskustyöryhmä.

Meriklusteriohjelma OSKE 2007 - 2013

Meriteollisuuden ympärille on kehittynyt laaja ja monipuolinen teknologia- ja varustelutoimittajaverkosto, joka edustaa maailman huipputasoa. Meriteollisuus on muun teollisuuden tavoin määrätietoisesti ulkoistanut toimintojaan ja kehittänyt toimittajaverkostojaan siirtyen perinteisestä kapasiteettialihankinnasta yhä enenevässä määrin kokonaisvastuullisiin toimittajiin ja toimittajaverkkoihin. Kehitys jatkuu edelleen samansuuntaisena ja verkottuneen toimintatavan hallinta muodostaa merkittävän mahdollisuuden kilpailukyvyn parantamiseen.

Osaamisklusterit kokoavat ja tehostavat alueilla resurssien käyttöä sekä luovat uuden tiedon ja osaamisen kanavan alueiden yritys- ja tutkimustoimintaan. Klusterikohtainen osaamiskeskusten kansallinen liittoutuminen suuntaa alueiden huomiota keskinäisestä kilpailusta enemmän kohti kiristyvää kansainvälistä kilpailua. Osaamiskeskusten välinen klusteripohjainen yhteistyö terävöittää myös alueellista erikoistumista ja työnjakoa. Lisäksi verkottuminen kannustaa yliopistoja ja ammattikorkeakouluja erikoistumaan vahvoille tutkimusalueilleen ja näin lisäämään myös eri alueilla sijaitsevien oppilaitosten välistä yhteistyötä.

Meriklusteriohjelman tehtävänä on aktivoida, yhdistää ja edistää meriteollisuuden, merenkulun ja näitä tukevan pk-yritysten kehitystä, koulutusta, soveltavaa tutkimusta ja parantaa Meriklusterin näkyvyyttä. Meriklusteriohjelman painopiste on laivanrakennus-, offshore- ja veneteollisuudessa. Painopistealueita poikkileikkaavina teemoina ovat materiaali- ja valmistusteknologiat, kansainvälistyminen, turvallisuus ja ympäristöasiat sekä liiketoimintaosaamisen kehittäminen.

Meriklusteriohjelman strategiana on edistää:
  1. Innovatiivisten liiketoimintojen, tuotteiden ja palveluidensyntyä
  2. Yritysten ja verkostojen prosessien tuottavuutta
  3. Osaavan työvoiman saatavuutta.
Meriklusterin toiminta kohdistuu ennen kaikkea seuraaviin toimenpiteisiin:
  • Yritysten t&k-panostuksen ja osaamisen lisäämiseen
  • Tiedon välittämiseen ja yhdistämiseen
  • Hankkeiden aktivointiin, suunnitteluun ja toteutukseen
  • Pk-yritysten kansainvälistymisen ja sen yhteistyön lisäämiseen.

Ohjelman toteutukseen osallistuu neljä osaamiskeskusta: Länsi-Suomen, Raahen seudun, Satakunnan ja Varsinais-Suomen osaamiskeskukset. Osaamiskeskusten huippuosaamisalat tukevat toisiaan ja edesauttavat näin klusterin yhteistä kokonaisvaltaista sekä alueellisten rajapintojen kehittämistä, aktivoimalla laajasti teollisuuden ja tutkimuksen välistä yhteistyötä. Vastuu klusterin koordinoinnista on Koneteknologiakeskus Turku Oy:llä.
 

Tulevia tapahtumia

Näytä kaikki tapahtumat